Muutama vuosi sitten havahduin kuulemaan kuinka ihmiset kertoivat etsivänsä itseään. Tai kertoivat siitä, miten elämä muuttui kun löysi itsensä. Missä itse on silloin kun sitä tarvitsee etsiä? Hukassa jossain, piilossa vai jossain muualla?

Kuulin ihmisten kertovan, kuinka ovat valinneet ammattinsa, opiskelunsa, asuinpaikkansa, harrastuksensa ja joskus jopa puolisonsa jostain syystä jonkun muun halujen tai tarpeiden mukaan. Joku kertoi vanhempien odotuksista tai painostuksesta, toinen siitä ettei valinnan varaa ollut tai että ei vaan tullut ajatelleeksi muuta. Lopputulos kuitenkin oli sama, nyt harmittaa ja mietityttää mitä olisi tapahtunut jos olisi valinnut toisin? Tai edes harkinnut valitsevansa toisin? Jos olisi tiennyt kuka oiken on ja uskonut siihen riittävästi – silloinko ”minä” hävisi, tuliko joku muu ”minän” tilalle? Täytyy tyytyä muruihin kun jäi koko kakku valitsematta, sanoi eräs minulle.

Kuka ”minä” sitten olen, onko se mitä saavutan, teen ja jätän tekemättä ”minä”?

Kasvaako ihminen erilleen itsestään?

Olen saanut kuulla lukemattomia mielenkiintoisia ja unohtumattomia kuvauksia seikkailusta, jota elämäksikin kutsutaan. Olen kuullut, kuinka joku on tehnyt matkastaan eränlaisen koettelemusten polun, johon kuuluvat taistelut ja erilaiset kieltäytymiset ja jonka tavoitteena on löytää oma, aito itsensä. Toisille tämä tie on kilvoittelua ja kipuilua, itkua ja luopumista jostain löytääkseen jotain. Toisille taas se on ilon, naurun ja oivalluksien polku,  seikkailu ja löytöretki. Taitetaanpa tätä matkaa taistellen, tanssien, itkien tai jollain muulla tavalla on päämäärä aina sama, tulla siksi joka on. Miten erilaista matkan teko voikaan olla – kaikenlaiset matkat yhtä arvokkaita ja oikeita!

Kuka siis olen, mihin olen kadottanut itseni ja mitä löydän kun löydän itseni uudelleen?

Vai voisiko olla niin, että olen aina minä niin itselleni kuin ympäristölleni, minän eri puolet vain erilaisissa suhteissa sisäiseen itseeni ja toisiin ihmisiin. Olisiko niin, että löydettävää ei ole, on vain mahdollisuus huomata itsessään kaikki se mikä on aina ollut olemassa.

Tulla itsekseen olisikin nähdä, kuulla ja huomata itsen puolet juuri sellaisena kuin on. Ja tulla nähdyksi, kuulluksi ja huomatuksi juuri sellaisena kuin jokainen hetki on. Muuttuvana, erilaisena eri tilanteissa ja suhteissa. Omana itsenään aina ja kaikkialla.

Send this to a friend