Ykä Similä

Rytmi on ollut osa elämääni kaiken aikaa. Jo pikkupoikana halusin rummuttaa: aluksi pahvilaatikoilla, sittemmin muilla pienillä rytmisoittimilla.

Sitten ostin ensimmäinen rumpusettini. En tietenkään osannut arvostaa sitä ollenkaan, nuori kun olin. Ekan settini jäännökset ovat siellä täällä, enkä edes kehtaa kirjoittaa, mitä niille on tapahtunut. Tänä päivänä osaisin arvostaa, ja kunnoittaa, tuon arvokkaan rumpusetin mainetta. No, näitähän tapahtuu. Valitettavasti.

Nykyään katson olevani enemmänkin lyömäsoittaja kuin settirumpali. Yksinkertaisesti siksi, että olen saanut tutustua maailmaan, joka ei olisi ollut mahdollista nuoruudessani. Suuresti arvostamani brittimuusikko, Peter Gabriel, loi lähes yksinään käsitteen maailmanmusiikki tuoden — kirjaimellisesti — kaikkia musiikkikulttuureja koko länsimaiden kuultavaksi. Upea saavutus!

Ja nykypäivänä internet pitää huolen siitä, että maailma on pieni paikka: jos vaikka haluan perehtyä tuvalaiseen kurkkulauluun, se on muutaman klikkauksen päässä. Tai Burundin rumpuperinteisiin. Tai karibialaiseen steel pan -musiikkiin. Kaikki tyylit suosikkejani, muuten…

Paitsi, että haluan soittaa, haluan myös ohjata ja valmentaa muita rytmiseen musiikkimaailmaan. Siksi olen niin innostunut yhteisörummutukseen. Ja siihen, että saan kertoa ihmisille erilaisista musiikkikulttuureista ympäri maailman. Ja niitä on paljon! Opittavaa löytyy koko ajan lisää.

Aion jatkaa samalla linjalla: opiskelen lisää niin soittamista kuin musiikkikulttuuriakin. Tie on pitkä, ehkä loputonkin, mutta rakastan jokaista askelta eteenpäin.

Me ihmiset olemme ainoita eläimiä maailmassa, joilla on rytmitaju. Sitä on syytä kehittää koko ajan paremmaksi. Ja siihen minä tähtään elämäni loppuun asti!

Send this to a friend