Oivalluksen äärellä

Road Map

Jotka tulevat suorinta tietä,
saapuvat tyhjin taskuin.
Jotka ovat kolunneet kaikki polut,
tulevat säihkyvin silmin,
polvet ruvella, outoja hedelmiä
hauraassa säkissään.
Niin se ystäväni on, niin se on,
että eksymättä et löydä perille.
-Tommy Tabermann –

 

”Täällä me ollaan ja odotellaan oivalluksia”, luonnehti eräs kurssilainen viikonlopun koulutusta. Ei siis; täällä olemme opiskelemassa, oppimassa tai työskentelemässä.

Mitä sellainen oivallusten odottelu oikein on?

• ”Silloin kun odottaa oivallusta ikään kuin säätää vastaanottimensa asentoon, johon se voi tulla.”
• ”Se on jotain muuta, kuin pakottamista. Yrittäminen loppuu, se yrittäminen estää oivalluksen tulemisen.”
• ”Rentoutta! Luottamusta siihen, että kaikki on jo olemassa. Mun ei tarvitse pingottaa ja pusertaa. Oikeastaan mä vaan avaan oven ja annan oivalluksen tulla.”

Tapahtuuko oivallus aivoissa, jossain muualla tai sekä-että?

Voimme tutkia oivallusta aivojen toiminnasta. Selviää, että aivojemme sähkö- ja magneettikentissä tapahtuu muutoksia oivalluksen aikana. Nämä ovat lukemia niillä mittareilla, joita osaamme käyttää. Mitä kaikkea aivoissamme sen lisäksi tapahtuu, on edelleen mysteeri. Tutkimukset kuitenkin antavat ymmärtää, että oivallusta edeltää rentoutumisen tila, näin ollen aktiivinen ponnistelu jonkin asian ymmärtämiseksi voisi vaikeuttaa oivalluksen saamista.

Oivallusten odottelu sisältää runsaasti luottamusta. Avointa pohdintaa, ajatusten, ideoitten ja idean itujen vapaata pallottelua ilmapiirissä, jossa pallottelijoiden kesken vallitsee ilo, hyväksyntä ja arvostus. Tämä näkyy hymyinä, innostusta henkivinä asentoina ja nyökkäilyinä sekä kuuluu hyväksyvänä hyminänä, nauruna ja ”just noin, kaikki on ok” jne ilmaisuina. Se on myös paineetonta olemista,  sitä ettei ole odotuksia siitä mitä pitäisi olla tai siitä mitä pitäisi tulla. Se on sanomaton lupa ilmaista keskeneräisiä ajatuksia, ehkä vähän ”tyhmiäkin”. Sekin ajatusitu, jota ei oikein sanoiksi saa puettua pullahtaa ulos metaforana, eleenä, kosketuksena tai olemisena. Nämä ”ajatusvauvat” liikkuvat, saavat vauhtia toisistaan, muuttuvat ja muovautuvat vapaasti, leikkivät kunnes tapahtuu jotain ja syntyy uusi oivallus. 

Kun oivaltaminen on tätä,  ei tarvita erikseen opettajaa ja oppijaa, kaikki ovat molempia. Ei tarvita tietäjää ja tietämätöntä tai osaajaa ja osaamatonta. Ja kun oivallus syntyy, tapahtuu se samaan aikaan aivoissa, kehoissa ja siinä yhteisessä kentässä, jossa olemme. Ja oudolla tavalla samanaikaisesti minussa, sinussa ja meissä.

Oivalluksen resepti voisikin olla jotenkin näin:

o Tarpeellinen määrä aikaa, suhteessa läsnäolijoihin
o Runsaasti tilaa ideoille ja luomiselle
o Rajattomasti mielikuvitusta
o Runsain mitoin hyväksyntää synnyttämään rohkeutta
o Riittävästi eksymistä ja harhailua
o Iloa innostuksen ylläpitoon

Kaikki tämä sekoitetaan keskenään, annetaan muhia ja odotellaan rauhassa ilman ennakkomäärittelyä tulosta, joka syntyy aikanaan.

 

Voit olla kiinnostunut myös näistä