Joitain vuosia sitten tein päätöksen, että teen enemmän asioita, joita kohtaan voin tuntea intohimoa ja joita voin rakastaa. Myöhemmin muutin tätä päätöstä niin, että teen ainoastaan sitä mitä rakastan ja johon tunnen intohimoa.  No, aika montaa asiaa olen saanut opetella rakastamaan ja monesta asiasta olen saanut luopua. Ja opetteleminen jatkuu edelleen, ”ainoastaan” sanan vaatimus on muuttunut takaisin iloiseksi pyrkimykseksi rakastaa enemmän.

Huomaan ajoittain sekoittavani sen mitä haluan ja mitä tarvitsen ja toisinaan havahdun tekeväni asioista ns ”vasemmalla kädellä”, touhuilevani. Sellaisen tekemisen tulos on yhdentekevää. Monimutkaisuuteen eksyminen onnistuu minulta edelleen, voin helposti haahuilla, hukkua ajatusten aallokkoihin ja tunteiden pyörteisiin. Voin täyttää elämääni hömpällä taikka pömpällä, turruttaa itseni vaikkapa teeveen ääressä tai hölynpölyllä netissä. Voin ja saan tehdä kaiken sen taikka valita toisin.

Silloin kun rakastan tekemistäni, teen enemmän tietoisia valintoja siitä, mikä on tärkeää, hyödyllistä tai tarpeellista. Jo ajatus siitä, että rakastan tekemistäni (olemistani) muuttaa merkityksettömän merkitykselliseksi ja turhan tärkeäksi tai antaa luvan luopua turhasta.

Aristoteles kirjoitti, että rakastava teko on hyveellinen teko, johon yhdistyvät harkinta, taito ja tavoite. Toisen suuren filosofin, Platonin mukaan rakastaminen voi johtaa onnellisuuteen. Onnellinen ihminen luo ympärilleen rakastavaa ilmapiiriä, tekoja ja tulosta. Rakastaminen on siis järkevää. Sen lisäksi se tekee hyvää niin itselle kuin toisille ja tuntuu hyvältä ja arvokkaalta. Rakastaminen on valinta ja päätös olla, ajatella ja toimia itseä, toisia ja elämää arvostavalla tavalla.

Joskus kysyin, voinko pitää tai jopa rakastaa työtäni? Nyt kysyn, voinko tehdä työni hyvin jos en rakasta sitä?

Send this to a friend