Kuinka monta laulua, runoa ja maalausta maailmassa onkaan taiteiltu rakkaudesta? Entä kirjoitettu kirjoja, kuvattu elokuvia ja näytelty näytelmiä? Rakkaus – joko sen syntyminen tai loppuminen on inspiroinut taiteilijoita erilaisiin pieniin ja suuriin teoksiin. Lienee niin, että aika monilla meillä ”taviksillakin” on teini-iässä rustattuja, kyynelin kirjottuja runoja rakastamisen vaikeudesta.

Ihminen ja ihmiskunta ovat tarvinneet rakkautta kehittyäkseen. Selviytyäkseen ihminen tarvitsi vierelleen toisen ihmisen. Aluksi tarve oli yhteiseen puolustukseen ja ravinnon hankkimiseen. Jotta aivomme saattoivat kasvaa, tarvitsimme turvallisuutta jota ihmiset loivat toisilleen. Turvallisuus syntyi luottamuksesta, ehkäpä jopa ystävyydestä ja myötätunnosta. Aivojen kasvaminen taas mahdollisti ajatusten vaihtamisen, ideoinnin, suunnittelun ja uuden keksimisen. Jossain vaiheessa myös yhteisten tunteiden kokeminen ja ilmaiseminen tulivat tärkeiksi osiksi ihmisenä olemista.

Myöhemmin rakkaudesta löytyi myös se romanttinen puoli. Pariskunnat halusivat velvollisuuksien täyttämisten (suvun jatkamisen) lisäksi/sijasta kuulua emotionaalisesti toisilleen, omistautua teoin, ajatuksin ja tuntein toisilleen. Intohimo, rakastuminen ja hullaantuminen astuivat kuvaan. Joidenkin mielestä ne tulivat sekoittamaan selkeän kuvion, toisille niistä tuli elämän suola ja sokeri.

Rakkaus sanan luulisi siis tarkoittavan lähestulkoon samaa kaikille meille. Vaan yllätys, yllätys! Olen vuosien aikana pyytänyt lukuisia ihmisiä kirjoittamaan kymmenen sanaa (tai asiaa) rakkaudesta ja äärimmäisen harvoin ihmiset kirjoittavat samanlaisia listoja. Itseasiassa en ole toistaiseksi törmännyt samanlaisiin listoihin lainkaan, silloin tällöin joillain on muutama täsmälleen sama tai muutama samaa tarkoittava sana listoillaan. Ja näin käy sisaruksilla, kurssikavereilla, työkavereilla, puolisoilla jne.

Rakkaus on luonnollinen olotila, se on kuin hengittäminen, oleminen ja eläminen. Yhtä tärkeä myös. Useimmat ihmiset kertovat rakkauden olevan heille elämän tärkein asia, ydin, tarkoitus ja syy, miksi elää niin kuin elää.

Samaan aikaan saamme kamaluuksia aikaan rakkaudesta johonkin ja vihasta johonkin muuhun. Miten se on mahdollista? Miten voisimme ymmärtää toisiamme jos tämä elämän tärkein asiakin näyttäytyy meille niin monenlaisena ja erilaisena?

Onko ymmärtäminen ylipäätään tärkeää?

Jo pelkästään se, että on halu ymmärtää riittää pitkälle. Silloin ikään kuin automaattisesti syntyy taustalle hyväntahtoisuutta joka itsessään oikaisee monta mutkaa ymmärryksen tiellä. Hyväntahtoisuus on sitä, että kiinnittää huomionsa siihen mikä on hyvää. Se on sitä, että vikojen sijasta etsii sitä mikä sujuu ja tuntuu oikealta. Ja sitä, että virittää itsensä ottamaan vastaan hyvää ja kaunista. Samalla virittäytyy myös antamaan sitä samaa. Hyväntahtoisuus ei odota inspiraatiota, ei tarvitse oikeaa hetkeä tai tunnetta. Hyväntahtoisuus syntyy tahdosta, joka on tietoinen ja valinta. Hyväntahtoisuus synnyttää myötätuntoa, ystävällisyyttä ja yhteisyyttä. Ja niissä on ja niistä syntyy rakkautta.

Ihminen ei ole yksinäinen saari valtameressä, tai jos onkin, on se monin tavoin yhteydessä kaikkeen ympärillään; toisiin saariin, mereen, ilmaan ja kaikkeen siihen mitä niihin sisältyy. Olkoon rakkaus se, joka meidät yhdistää kaiken kanssa. Olkoon rakkaus se, joka linkittää itsen menneeseen, tulevaan ja tähän hetkeen.

Send this to a friend