Näytä minulle puutarhasi,
niin kerron sinulle, millainen olet.

– Alfred Austin –

Kun vihdoin pääsin asumaan kotiin, jossa oli piha, päätin, että puutarhassani on oltava järjestys ja roti, myös kasveilla. Luulin haluavani vain tietyn värisiä kasveja, tietyissä kohdissa jne. Olin myös vakuuttunut, että kasveista täytyy olla hyötyä, ne täytyy voida käyttää ruuanlaitossa tai jossain muussa tarkoituksessa. Pelkkä kauneus ei riittänyt syyksi tulla minun puutarhaani kukkimaan. Minimivaatimus oli, että houkuttelee luokseen perhosia tai karkottaa tuoksullaan tuhohyönteisiä. Käytin valtavasti energiaa kasvieni vangitsemiseksi. Siirtelin niitä paikasta toiseen, pienensin, typistin, kääntelin ja vääntelin. Äksyilin, kun mokomat eivät totelleet minua vaan kasvoivat milloin mihinkin suuntaan väriänsä vaihtaen ja leviten mihin sattuu.
Puutarhanhoitoko muka leppoisaa ja terapeuttista? Terapiaa tarvitsin puutarhanhoidon vuoksi!

Minun puutarhassani mellastavat lisäkseni lukemattomat linnut, jotka hakevat keväisin rakennusaineita pesiinsä pihaltani. Samalla ne tuovat mukanaan erilaisia siemeniä ja alkuja, joista sitten kasvaa milloin mitäkin. Muutamia vuosia sitten revin maasta juuri näitä, lintujen vaihtokauppana tuomia rikkaruohoja. Olin saanut mukavan kokoisen kasan niitä vierelleni, kun naapurini tuli kommentoimaan aherrustani: ”Aivan mahtavaa katsella tuollaista intoa, mutta kerro mikä ajatus tuossa on, kun revit kukat pois ja jätät rikkaruohot kukkapenkkiin?” Siihen loppui juuri alkanut urani puutarhurina ja siitä alkoi elämäni puutarhanautiskelijana.

”Annetaan kaikkien kukkien kukkia”, toteutuu nykyään puutarhassani. Ihana sekalainen seurakunta erivärisiä, kokoisia ja merkkisiä kukkia ja kasveja kasvavat sulassa sovussa pihallani. Olen oppinut rakastamaan yllätyksiä, joita linnut edelleen pihalleni tuovat. Pari vuotta sitten osoittautui, että omenapuuni halusi yllättää minut kasvattamalla omenoiden sijasta päärynöitä ilokseni. Ihan totta, kaupasta ostin omenapuun, maahan istutin omenapuun ja useana vuonna ihastelin omenapuuni kukkia. Vaan kun ensimmäisen kerran kukasta kasvoi hedelmä, se olikin päärynä. Mikä hieno, hieno yllätys!

Niin kuin puutarhassa, myös elämässä monenlaisuus, erilaisuus, samanlaisuus ja omanlaisuus luovat rikkautta. On monenlaista oikeaa olemista ja tekemistä, asioilla on lukematon määrä puolia; minun, sinun, meidän, vanha, uusi, kokeiltu ja ennen kokematon. Liian aikaisella määrittelyllä ja tietämisellä suljemme helposti muut kuin oman näkemyksen pois. Vaan jospa tietämättömyys olisikin hyve ja taito, jota kannattaa kehittää itsessään? Samalla kun vähentää etukäteen tietämistä, antaa tilaa sille, mitä ei vielä ole. Vain silloin voi syntyä uutta.

Minulle elämä on ennen kaikkea ihmettelyä. Parhaimmassa tapauksessa yhteistä ihmettelyä, joka syntyy kohtaamisissa, tässä hetkessä, tuoreena ja uutena. Tätä ihmettelyä voi harjoittaa kesäisin puutarhassa ja luonnossa. Etukäteisharjoitukset ja ennakkotietämiset ovat tarpeettomia. Avaa ovi, astu ulos ja olet siinä. Hengitä rohkeasti kesän suloisia tuoksuja, anna värien ja äänien tulvia avoimeen mieleesi ja tunne tuuli, aurinko ja se mahdollinen yllättävä vesisadekin ihollasi.

Meitä kehotetaan ajoittain kokemaan elämää, kuin eläisi elämänsä viimeistä päivää. Kokeile myös miltä tuntuisi, jos kokisit kaiken tämän elämäsi ensimmäisen kerran, eläisit elämäsi ensimmäistä päivää. Ihmetellen ja ihastellen, kaikki olisi ennen kokematonta, jotain mistä et ole muodostanut vielä arviota, uskomusta tai päätöstä.

Itse kokeilin ensimmäistä päivää elämistä yhdessä lapsenlapseni Nean kanssa. Silloin neljä vuotias Nea keitti minulle soppaa kaikenlaisista kasveista ja kuravedestä. Kun utelin, mitä soppa sisältää kertoi hän, että ”minun kielelläni tämä on kultakukka (näytti voikukkaa) ja tämä toinen kultainen (aluksi minun silmissäni keltainen) kukka on sen serkkutyttö, eli kultaserkku. ” Aivan uusia kukkalaatuja ihanilla nimillä! Kun aloimme puhua ko kielellä lisää, aukeni minulle uusi maailma, ennen kokematon, jota sain kokea kuin olisi elämäni ensimmäinen päivä.

Ehkäpä tällainen voisi olla sinunkin tämän kesän harjoitus? Valloittavaa kokeilun ja ihmetyksen kesää kaikille uteliaille uskalikoille, eläkää kuin ensimmäistä päivää!

Woman with Flower by Naomi Long Madgett

I wouldn’t coax the plant if I were you.
Such watchful nurturing may do it harm.
Let the soil rest from so much digging
And wait until it’s dry before you water it.

The leaf’s inclined to find its own direction;
give it a chance to seek the sunlight
for itself.

Much growth is stunted by too careful
prodding,
too eager tenderness.

The things we love we have to learn to
leave alone.

Send this to a friend