Viikonlopun aikana tuli taas selväksi, että koemme tilanteet eritavoin. Hyvän ravintolaillallisen jälkeen minä olin sitä mieltä, että ”hyvää oli”, illallisseurani mielestä taas ”ei ollut pahaa”. Sama toistui hieman eri sanoin myöhemmin raparperipiirakan ääressä.

Jokin aika sitten olin ystäväni kanssa matkalla konserttiin kuuntelemaan upeaa musiikkia, tai niin luulin, kunnes ystäväni kertoi olevansa matkalla KATSELEMAAN konserttia. Elokuvissa yksi kokee niskavillat pörhöllään jännityksen, toisen korvia vihloo kova ääni, kolmas kuvailee käsikirjoituksen vaiheet ja neljäs nukkuu suloisesti leffan alusta loppuun. Työprojektissa yhden mielestä on tärkeää pitää kiinni aikataulusta, toinen on huolissaan laadusta, kolmas ärsyyntyy pikkuasioihin takertumisesta ja neljännellä on jo uusi projekti työn alla.

Kiinnitämme huomiomme eri kohtiin, asioihin, ihmisiin, tunteisiin, pieniin jutuihin, kokonaisuuksiin, lämpöön, valoon, itsemme tai toiseen. Nämä huomiomme tulkitsemme omien kokemusten, uskomusten ja arvojen kautta, lisäämme vielä sen hetkisen fyysisen ja psyykkisen olotilan ja tämän prosessin seurauksena meille syntyy käsitys jostain, jonka ajattelemme olevan ”totta”. Samaan aikaan vieruskaverillamme on oma käsityksensä ”totuudesta”. 

Ja tämä monimutkainen prosessi tapahtuu työpaikoilla, kahvipöytäkeskusteluissa, kotona perheen parissa, ystävyksillä, lenkkipolulla, kaupan kassalla..ihan missä vaan.

Onko erilaisuus rikkaus vai ristiriidan siemen? Kartta ei ole maasto, niinkuin ruokalista ei ole ateria eikä sisällysluettelo kirja. Riidat syntyvät, kun luulemme omaa karttaamme ainoaksi ”totuudeksi”.  Keskustelua, hyväksyntää ja sopua synnyttää sen sijaan ymmärrys siitä, että erilaiset kartat kuvaavat ”totuuden” eri osasia ja täydentävät toinen toisiaan. Illalinen oli siis samaan aikaan hyvä ja ei paha, leffakin tuli nautittua monilla tavoilla ja projekti täydentyi useilla näkökulmilla ja toimintatavoilla.

 

 

Send this to a friend