Väärin oikeassa vai oikein väärässä?

Jokunen päivä sitten kuulin itseni puhuvan totuutena asiasta, josta todellisuudessa en ollut ihan varma. Asialla ei olisi ollut juurikaan merkitystä, aivan pikkujutusta oli kyse, vaan merkityspä kasvoikin kun päätin olla tietäväinen ja oikeassa, enkä aloitettuani voinut päästää oikeassa olemisestani irti.

Saman tarinan kuulen aina vaan uudelleen. Perheen sisällä riidat syntyvät usein siitä, ettei kukaan suostu antamaan kannastaan periksi. Kaikki ovat oikeassa ja samalla kaikki ovat väärässä – omasta ja toisten mielestä.

Työpaikoilla tarina toistuu hieman erilaisin maustein. Kuvitellaan, että työn hyvin tekemiseen on vain yksi tapa ja se on minun tapani. Muut toimivat jollain tavalla väärin; hitaammin, huolimattomasti, liian nopeasti, väärää reittiä, väärillä työkaluilla jne. Vaikka tulos olisi yhtä hyvä tai jopa parempi kuin oma, jos työ on tehty väärin on tuloskin jollain lailla ainakin epäilytävä.

Toisinaan oikeassa oleminen on kiinni asemasta. Kun on asiantuntija tietää tietysti paremmin kuin vastapuoli, tietämätön ja osaamaton. Ja asiakkaasta tai potilaasta tulee juuri vastapuoli kun toinen tietää ja toinen on tietämätön tai väärässä. Sama pätee jos esimies haluaa pitää kiinni paremmin tietämisestä.

Olen saanut mallittaa hyviä johtajia ja esimiehiä heidän työssään. Heitä yhdistää mm uskallus olla tietämättä. Rohkeus kysyä neuvoa ja olla yhdessä asiakkaan tai alaisen kanssa ihmettelemässä, kyselemässä ja etsimässä. Yllättäen ei-tietäminen ei vähennä arvovaltaa tai heikennä asemaa, vaan lisää luottamusta ja yhteistyötä.
Kun johtaja tuntee itsensä ja on sinut itsensä eri puolien kanssa, uskaltaa hän myös olla väärässä. Väärässä oleminen on oikeastaan oikeassa olemista. Kun ”väärää” tietoa tai tulosta voi tarkastella avautuu mahdollisuus löytää ”oikea” tai oikeita ratkaisuja ja vaihtoehtoja. Onko siis mahdollista olla koko ajan oikeassa, etenkin silloin, kun uskaltaa olla väärässä, tietää juuri silloin kun huomaa ei-tietävänsä ja osata kun on oppimassa?

Mahdollisuudet kasvuun ja kehitykseen syntyvät vain yhteisen ihmetyksen kautta. Ovet uuteen avautuvat kun niitä ei ole etukäteen suljettu tietämisellä mikä on oikein ja väärin. Kun jokainen uskaltaa esittää ”tyhmiä” kysymyksiä ja ehdottaa hullujakin ideoita on mahdotonkin mahdollista.